maanantai 22. toukokuuta 2017
keskiviikko 3. toukokuuta 2017
Jäsenkirje 2017
TOIMINTAKERTOMUS
1.1.2015 – 31.12.2016
Vuosikokous
Rautavaaran Metsäkartanolla
Vuoden
2015 sukutapaaminen ja sääntömääräinen vuosikokous pidettiin
Rautavaaran Metsäkartanolla 18.07.2015. Tilaisuuteen osallistui noin
40 henkilöä. Kokouksessa hyväksyttiin muutetut säännöt, jotka
mahdollistavat kaksivuotisen toimintakauden. Patentti- ja
rekisterihallitus hyväksyi sääntömuutoksen 21.04.2016.
Vuosikokouksen
avasi seuran puheenjohtaja Terttu Väisänen. Kokouksen
puheenjohtajaksi valittiin Toivo Väisänen ja sihteeriksi Terttu
Väisänen, pöytäkirjantarkastajiksi Erkki Väisänen ja Kari
Väisänen Kuopiosta.
Toiminnantarkastajaksi
valittiin Veikko Väisänen Paltamosta ja varalle
DNA-sukututkimus Väisästen suvussa
Viime vuosina on DNA-testien suosio
sukututkimuksen apuvälineenä kasvanut jatkuvasti. Monet sukuseurat
sekä alan harrastajat Suomessa ovat teettäneet todella paljon
testejä, mikä parantaa niiden toimivuutta suomalaisten osalta.
Väisästen sukuseurassa asia on myös alkanut kiinnostaa enemmän ja
testejä on suvun jäsenille jo teetetty.
DNA-testejä tehdään eri yrityksissä,
lähinnä USA:ssa. Suosituin suomalaisten keskuudessa on Family Tree
DNA eli FTDNA, jolla on todella suuri tietokanta testatuista ja
sertifikoitu laboratorio. Testi toimii hyvin ja on todella tarkka.
Muita paikkoja joissa testin voi teettää on esimerkiksi 23andMe
(enemmän terveyteen liittyvä testi) sekä erilaiset sukupuusivustot
kuten Ancestry ja MyHeritage.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)